Mikko Rantanen yllätti ruotsalaisvahdin härskillä tempulla – selostajat ihmeissään

Rantanen osaa pisteiden takomisen lisäksi sääntöjen rajamailla pelaamisen.
12.11. 17:56
Dallas Starsin suomalaistähti Mikko Rantanen on ollut vahvassa vireessä, mutta mies osaa myös sääntöjen rajamailla pelaamisen. Siitä saatiin näyte ottelussa Ottawa Senatorsia vastaan tiistaina.
Rantanen iski Ottawaa vastaan tehot 1+1, kun Dallas nousi kahden maalin takaa 3–2-jatkoaikavoittoon. Rantasella on 17 ottelusta koossa tehot 9+14, mikä oikeuttaa seitsemänteen sijaan NHL:n pistepörssissä.
Ottawaa vastaan Rantanen oli osallisena erikoisessa välikohtauksessa. Dallas haki tasoitusta kolmannen erän alussa, ja Rantanen luisteli Senators-vahti Linus Ullmarkin edestä kohti kaukalon kulmausta.
Matkalla maalivahdin alueen läpi Rantanen kuitenkin tarrasi Ullmarkin kilpikäden hanskaan ja kiskaisi ruotsalaisvahdin jään pintaan kaatuessaan itsekin.
Ottelun selostajat hämmentyivät Rantasen tempusta.
– Ehkä pientä kiinnipitämistä saaden Ullmarkin kaatumaan, yksi TSN-kanavan selostajista pohti.
– Hän kurottaa ja tarttuu käsivarteen… En tunne tuota painiliikettä, toinen komppasi.
Rantanen ei saanut tilanteesta jäähyä. Hän syötti Jason Robertsonin 2–2-tasoitusmaalin ylivoimalla myöhemmin kolmannessa erässä.




